31.5.2015

Toukokuun vikat

Huh, toukokuu meni niin nopeasti ettei perässä ehtinyt pysyä! Nyt onkin tullut aika jakaa toukokuun vikat räpsyt, jotka on otettu kuluneen viikon aikana. Oon tän viikon ollut todella hyvillä mielin, ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä tänään sattui vielä koko viikon (okei, loppuelämän!) kruunaava asia. Siitä enemmän ens viikolla ;-)
  2

Oon innostunut sään aurinkoisuuden myötä siirtämään aurinkoa myös vähän mun kauneusrutiineihini, nimittäin lakkailin pitkästä aikaa kynnet pari päivää sitten koulujen virallisen lopun kunniaksi. Koulujenloppuhan ei sinänsä ollut mulle mikään pääsyportti kesälomaan, sillä oon ollut jo saikulla pari viimeisintä kuukautta. Oikeastaan päinvastoin, mä jo vähän odotan elokuuta että pääsen takas rutiineihin kiinni! 

1

Toukokuun viimesiin vaatehankintoihin kuului Seppälästä löydetyt ihanan pirtsakat college-shortsit - näillä kelpaa kesällä hengailla kaupungilla ja nauttia mansikoista! Lisäksi aivan viimeisin ostos on tuo nahka(?)laukku, jonka tyylistä oon metsästänyt jo pidempään. Kuinka ollakaan, tää kaunokainen löytyi kirpparilta huikeaan 50 sentin hintaan - pienet riemunkiljahdukset tais vahingossa lipsahtaa kun tän bongasin, heh :D 

3

Ollaan tällä hetkellä pitkästä aikaa M:n kanssa kahdestaan, ja ajattelin vähän "juhlistaa" tätä tarjoamalla astetta parempaa ruokaa. Ei oo kyllä koskaan maistunut ihan perus riisi herne-maissi-paprikalla näin hyvältä!

Me jatketaan rennon olemisen parissa vielä hetken aikaa - oikein ihanaa kesäloman alkua kaikille!

2 kommenttia:

  1. Ihanat nuo collegeshortsit. Oon itsekkin katsellut vastaavanlaisia. Olisivat sopivan rennot myös kotikäyttöön. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä - kesällä kun ei mieli ihan collegehousuilla kotonakaan tee olla :)

      Poista