16.4.2015

kai tää on sitä jotain uutta

Tuntuu, että ainoa jota oon vähään aikaan saavuttanut blogin puolella on, että postaamattomuusaikojen ennätysten rajoja on onnistuttu rikkomaan melko tiheään tahtiin ja toistuvasti. "Jotain sitä pitäis tonne blogiinkin tehdä" on ollut kuitenkin ajatuksena takaraivossa. Sepä se, pitäis. Tää blogi ei ollut enää pitkään tuntunut omalta, aivan kuin joku muu tänne olis mun nimellä kirjotellut. Ulkoasu ei ollut omaa, kirjoitustyyli ei ollut omaa, kuvaustyylistä puhumattakaan. Niinpä mä omaa silmääni ja ajatusvirtaa tyydyttääkseni otin asiakseni tänään (kyllä, keskellä viikkoa sillä olen taas saikulla - siitä ehkä jäljemmissä postauksissa lisää) aloittaa blogin kanssa ähkimisen heti aamusta. Näiden takapuolta turruttavien nokka ruudussa kiinni vietettyjen tuntien jälkeen voin huokaista helpotuksesta ja todeta, että hei, tästä tulikin ihan kiva!
  Ovelimmat sherlockinjäljittelijät saattaapi huomata myös nimen vaihtuneen. Vaikka Back to the Milky Way oli ja onkin kaikkine vuosien tuomien merkityksien kultaamana mulle tärkeä nimi ja ilmaus, oli mun mielestä korkea aika keksiä jotakin uutta. No mähän keksin. Jee, ei voi muuta kerrankin omaan työhönsä tyytyväisenä kysyä lopuksi, että mitäs te ootte mieltä?

PS. Kyllä, nyt se olen minä joka postauksia kirjoittelee. Ei enää se mun juuttunut sivupersoona.

6 kommenttia:

  1. Tykkään! Tykkään ulkoasusta paljon ja uusi nimi on ihana, vaikka vanhassakaan ei kyllä mitään vikaa ollut! Toivottavasti sulla käy samalla lailla kun itsellä, että ulkoasumuutokset tms antaa uutta intoo postauksienkin tekemiseen! :)

    VastaaPoista
  2. Oi että ♥____♥ Aivan upee ulkoasu!! Tykkään aikalailla kaikesta, sun profiilikuvasta, fonteista, ja uusi nimi, oi! ♥ En tajuu miten voit keksii aina noin hienon nimen blogille, BTTMW oli nimittäin myös tosi luova nimi, mutta uusi nimi & ulkoasu varmasti tuo sulle lisäintoa postata. Ihii, ihanaa että oot (toivottavasti) tullut takaisin! ♥

    PS. Ikävä... siksipä ootan sitä sun kyläilyreissua tänne ihan kympillä, että kesäkesä, tule jo! ♥♥ Sitten voit vaikka tehdä postauksen Kellokoskesta, täältäkin löytyy nimittäin muutama hyvä kuvauspaikka, vaikka kaupunkia täällä ei olekkaan. (tosin me kyllä varmaan voidaan lähteä Helsinkiin käymään jos haluat, mutta suunnitelmista lisää lähempänä & Facebookissa/WhatsAppissa) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Jenni ♥ Kiitos tuhannesti!

      Mukavaa että odotat reissua, mäkin meinaan odotan sitä! Tehdään varmasti kaikkee kivaa ;)

      Poista
  3. Pakko kompata ylläolevia lukijoita! :) Aivan ihana tämä ulkoasu.. Kumpa itekki osais värkätä jotain näin upeeta omaan blogiinsa :) Jään seurailee, mukavaa kevättä sulle:)

    VastaaPoista