9.12.2015

Korttien askartelua



Flunssan kourissa kamppaileva Minna ilmoittautuu. On ollut jos jonkunlaista tautia nähtävästi liikkeellä, ja täälläpä tietenkin ollaan collect 'em all -meiningillä keräämässä kaikki mahdolliset itselleen. Olisi ihan mukavaa päästä näin kahden viikon sairastelun jälkeen takaisin koulunpenkillekin, mutta minkäs tälle voi.


Sairastellessa olen kuitenkin saanut aikaiseksi aloittaa joulukorttien askartelun hyvillä mielin. Olin ostanut jo ajat sitten pienen starter packin korttiaskartelua varten - korttipohjia, itseliimautuvaa pitsinauhaa, koristepapereita sekä leimasimia. Loput korttien koristeista on leikattu mainoslehtisistä sekä lautasliinoista, joiden kuusikuviot sopivat mielestäni oivallisesti kortteihin. Vielä olisi edessä pakettikorttien askartelu samaan tapaan, sillä näistä tuli mun mielestä sen verran kivat että teemaa voi jatkaa!


Aiotteko te askarrella joulukortit itse, vai turvaudutteko kaupan tarjontaan? Ihanaa viikon jatkoa

26 kommenttia:

  1. Waau, nää kortit on aivan ihastuttavan ihanaisia :) Mie tein jo lokakuussa kasan kortteja, suurimman osan sain myytyä ja muutaman vain lähettelin itse.. Tyttö askarteli sit omia kortteja mummoille, ukeille ja kummeille ja ne kans sit lähti postiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! Mä haluaisin myös myydä kortteja ja muita käsitöitä, mutten oikein luota taitoihini niin paljon :D Lapsen lähettämät kortit sulattavat varmasti läheistenne sydämet ♥

      Poista
  2. Tosi hienoja kortteja! Itse en ole oikein koskaan kunnolla mitään joulukortteja väsännyt, vaikka sellainen onnistuisikin, mutta kun en vain tästä kiireestä löydä mitään ylimääräistä aikaa milloin niitä voisin ruveta askartelemaan. :-/ Hevoset ja koulu vie multa niin paljo aikaa, että en oikein kerkeä, jospa sitten joululomalla ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös melko tiukka aikataulu koulun vuoksi, mutta tämä sairastelu kyllä jotenkin osui oikeaan kohtaan tällä kertaa.. :-D Niinpä!

      Poista
  3. Vau tosi hienoja kortteja! Itsekin tykkään tehdä joulukortteja, mutta oon vaan tosi huono lähettämään niitä :D

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Todella mukavaa kuulla positiivista kommenttia, kiitos sinulle! :)

      Poista
  5. Sulla on ihana blogi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, tosi mukava kuulla että pidät! Kiitos ♥

      Poista
  6. Tuli tosiaan kivoja! :) Tänä vuonna olen lähetellyt valmiskortteja, mutta normisti korttiaskartelu on osa mun joulunodotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Valmiskortitkin on kyllä hyvä ratkaisu, niitä löytyy niin monen tyyliin ja makuun :)

      Poista
  7. Ompa kivoja kortteja :3
    http://noonesgonnadoitforyou.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Ai että noi kortit on tajuttoman söpöjä!! :o Oot tosi taitava. Mulla ei onnistunu omat kovinkaan näppärästi :D
    http://pinksunsparkle.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääks, kiitos kovasti! En mä mielestäni kovin taitava oo, melko kärsimätön ja hutiloiva, haha :-D

      Poista
  9. Ihania kortteja! Pitäs näkyillä täs ennen joulua vielä! :)

    VastaaPoista
  10. Voi miten kauniita kortteja! Itse en jaksanut/ehtinyt tänäkään vuonna askarrella, mutta jospa ensi vuonna aktivoituisi korttien suhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset ♥ Jep, tuleehan tässä joulu vielä ensi vuonnakin - ja sitäkin seuraavana, jos ei ensi vuonnakaan kerkeä ;-)

      Poista
  11. Oi miten ihania kortteja! Oon jo pitkään miettinyt, että milaiset kortit askertelisin tänä vuona niin nyt sun kuvista löyty inspis! Tack så mycket :)

    maailmanrannikoilta.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, ihana kuulla tällaista!! Kiitos kovasti itsellesi :)♥

      Poista