6.1.2016

KITKAT-KAKKU

M:llä on huomenna synttärit, joita tosin juhlistettiin jo tänään kiireisen arkiaikataulun takia. Halusin tehdä rakkaan syntymäpäivän kunniaksi tietenkin kakun, mutta en tahtonut sen olevan ihan mikään tusinatäytekakku, joita näkee jokaisissa kissanristiäisissä ihan tarpeeksi. Niinpä syntyi idea KitKat-kakusta internetin inspiroimana.

Mun mielestä olisi ollut vähän huijausta, jos tämännäköisen kakun olisi tehnyt pelkästään kermavaahdolla täyttäen normaaliin sokerikakkupohjaan - ajattelin, että näin herkullinen ulkonäkö vaatii myös astetta herkullisemman sisällön, ettei se tuottaisi pettymyksiä. Hetken pohdiskeltuani päädyin leipomaan kaksi erillistä kakkulevyä, joista toinen on vähän erilainen normaaliin kakkuun verrattuna. Täytteeksi valikoin hieman sitruunaista makua, jotta tekeleestä ei tulisi aivan mahdottoman makea.

Kaikki vaivannäkö, suunnittelu ja pitkäjännitteinen googlailu oli todellakin sen arvoista tämän ihanuuden kohdalla, sillä pidän tätä mun onnistuneinpana tuotoksena ikinä! Tää on sellainen kakku, jota voisin kuvitella tarjoavani suuremmallekin joukolle - kokoakin riittää sen verran, ettei apuvoimat olisi nyt tänkään tuhoamisen kanssa pahitteeksi :-D




KITKAT-TÄYTEKAKKU:

valkosuklaa-kakkupohja;
130 g valkosuklaata
2 dl vettä
75 g voita
2 kananmunaa
1 dl sokeria
2¼ dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

sienikakkupohja;
3 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl jauhoja
1tl leivinjauhetta

täyte;
4 dl kuohukermaa
1 sitruunan kuori
200 g sitruunarahkaa (esim. Valio)
200 g valkosuklaata

koristelu;
n.20 kpl KitKat mini-patukoita*
n.300 g M&M'sejä



Aloita valmistamalla valkosuklaapohja. Sulata voi kattilassa ja lisää sen joukkoon paloiteltu valkosuklaa sekä vesi. Kun valkosuklaa on sulanut kokonaan, vatkaa seokseen nopeasti mukaan kananmunat ja sokerit, sekä viimeisenä jauhot joihin on sekoitettu leivinjauhe. Paista pohjaa leivinpaperilla pohjustetussa irtopohjavuoassa 170 asteessa 13-15 minuuttia. Pohja on valmiina kiinteä, mutta kostea.

Kun edellinen pohja on hieman jäähtynyt, poista se irtopohjavuoasta ja ala valmistamaan toista kakkupohjaa. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, jonka jälkeen lisää toisiinsa sekoitetut kuivat aineet. Kumoa taikina jälleen leivinpaperoituun irtopohjavuokaan, ja paista 225 asteessa noin 8 minuuttia. Irroita vuoasta vasta jäähtyneenä.

Valmista täyte vatkaamalla kerma melko kovaksi vaahdoksi. Raasta mukaan sitruunan kuori ja vatkaa sitruunarahka täytteen sekaan. Viimeisenä sulata valkosuklaa ja lisää se ohuena nauhana vaahtoon samalla vatkaten voimakkaasti.

Aloita kakun kokoaminen asettamalla valkosuklaa-kakkupohja tarjoiluastialle. Levitä pohjan päälle runsas kerros täytettä, kuitenkin jättäen sitä riittävästi vielä kakun päälle. Aseta sienikakkupohja täytteen päälle. Levitä loput täytteestä ohuelti kakun päälle ja reunoille.

Aseta Kitkatit vieri viereen kiertämään reunaa ja ripottele M&M'sit kakun päälle siten, että ne peittävät koko päälliosan. Sido vielä varmuudeksi nauha kakun ympärille, jotta reunan suklaapatukat pysyvät paikallaan. Anna kakun tekeytyä jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään!

* Patukoiden lukumäärä riippuu käyttämäsi vuoan koosta - 20 kappaletta riittää halkaisijaltaan 22cm kakun reunuksille.

34 kommenttia:

  1. Huhhuh, tää on oikein tällaisen sokerihiiren unelmakakku! Pakko laittaa tää ohje ylös! :D

    http://elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Mukavaa jos päädyt kokeilemaan tätä :-)

      Poista
  2. Mä oon ja netissä törmänny usein tähän "paljukakkuun" ja himoinnu et pitäs kokeilla ittekin tehä! Toi on niin hieno kaakku kyllä ja olis varmasti lastenkin mieleen jos synttäreille vaikka tekis! Meillä olis 4v synttärit esikolle pitämäti kun oltiin koko kesä/syksy mökillä evakossa kotona vallitsevan kylppärirempan takia! Nyt oiskin syy pitää juhlat niin pääsis kokeileen tätä ohjetta!

    labetitemy.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä kyllä löytyy niin monia versioita ympäri nettiä, ettei ihme että olet johonkin niistä törmännyt! Käytä ihmeessä tilaisuus hyödyksi ja kokeile! :-)

      Poista
  3. Ihan mielettömän upea näky! :-) Näyttää aivan semmoselta weheatit/pinterest -sivujen unelmakakuilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, ihana kuulla! Oon kyllä itsekin lopputulokseen yllättävän tyytyväinen :-)

      Poista
  4. Ei hemmetti miten herkullisen näköinen... Mun on ehkä pakko tehdä tätä jonain herkkupäivänä♥

    aboutmylife-peppi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, suosittelen ihan täysillä kokeilemaan tätä! Niin herkullista ♥

      Poista
  5. Nam, näyttää (ja kuulostaa) todella herkulliselta ♡

    VastaaPoista
  6. Ihan sairaan hyvännäköinen kakku ja tuosta sun kuvailusta päätellen varmasti myös hyvänmakuinen! :)

    http://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kiia! Tämä oli kyllä valehtelematta mun onnistunein tekele ikinä! :-)

      Poista
  7. näyttää niiiiin syntisen hyvältä :D

    VastaaPoista
  8. Niin syntisen hyvännäköinen, että pakko laitta ohje ylös ja koittaa näill hermoilla alkaa leipomaan.. kakut ei oo kyllä sitten ikinä ollut meikäläisen juttu :D ei ihme, että synttärisankari tykkäsi, on meinaa niin herkullisen näköinen ja mikä parasta; itsetehtyä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että laitat ohjeen korvan taakse! Kuule, tämä kakku yllättää helppoudellaan - näyttää vaikealta mutta loppujen lopuksi tekeminen on melko helppoa ;-) Oot oikeassa, itse tehty on aina parempaa ♥

      Poista
  9. Vitsit miten hyvännäkönen!! Aiettä ja varmasti hyvän makunenki, mun ystävät järjesti mulle viime vuonna yllätyssynttärit ja pääsin ekaa kertaa maistamaan tommosta kitkat-täytekakkua! Oli kyllä niiiin hyvää. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä uskomattoman hyvän makuinen, yllätyin itsekin että miten onnistui näin hyvin! :-D Tällainen herkku ei vaan yksinkertaisesti voi olla pahaa ;-)

      Poista
  10. Oi, pakko kokeilla joskus! Ihanan näköstä, hyvät ja selkeet ohjeet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla että ohjeista tuli selkeät - oli meinaan niin monta vaihetta kirjoitettavana, että pelkäsin saavani vain siansaksaa aikaiseksi.. :-D

      Poista
  11. ehkä siistein kakku mitä oon ikinä nähny! :D

    VastaaPoista
  12. Voi apua mikä maailman ihanin kakku! <3 Vähänkö alko tekee makeeta mieli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Tästä ei kyllä makeutta puutu ;-)

      Poista
  13. Oon jo pitkään aatellut tehä tämmösen, mutta ohjeet on aina kuulostanut joko ihan ällömakeilta tai on pitänyt sisällään vaan banaanivadelmamössön ja vaaleeta kakkupohjaa, eikä semmoset oo mun juttu alkuunkaan... Tää ohje kuitenkin kuulostaa niin hyvältä, ettei maku voi mennä pieleen, joten kokeiluun menee heti tänä viikonloppuna! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla! Toivottavasti tykkäät lopputuloksestä yhtä paljon kuin täälläkin tykättiin :-) Ja jep, vaikka tämänkin ohjeen mukaan kakusta tulee makea, niin mun mielestä tulos ei ole kuitenkaan ällömakea juurikin pienen kirpeyden ansiosta!

      Poista
  14. Ihana blogi sulla! Oon miettiny että tuo kakku on mahdoton tehdä (tai ainakin syödä), vois itekkin kokeilla :) sait uuden lukijan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Silja! Tää kakku on lopulta melko helppotekoinen, vaikka vaiheita onkin monta - hiljaa ja keskittyen hyvä tulee :-)

      Poista
  15. Oon ollu lukija pitkään ja tää postaus on aivan mielettömän kiva!
    http://jjjbloggaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella mukavaa kuulla että pidit tästä! ♥

      Poista
  16. Aivan mieletön kakku! Pakko pistää testiin kunhan sopiva tilaisuus tulee :) Pakko kysyä: mistä olet nuo kitkatit ostanut? Tämmöisessä tuppukylässä niitä ei ole näkynyt pitkiin aikoihin missään :(

    Ja ihana blogi, sait uuuden lukijan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti kehuista, mukavaa että miellyttää!
      Meillä myydään Makuunissa KitKateja, ja Lidlistä saa ainakin myös pusseissa :-)

      Poista
  17. Hei onko tuon sienikakkupohjan tarkoitus jäädä raa'aksi? Minulla ei kyllä 8 min riittänyt että pohja olisi ollut kypsä....

    VastaaPoista
  18. Hei! Tämä on niin hyvän näköinen kakku, että tekisi mieli tehdä. Voisinkohan täyttää kakkupohjan jo edeltävänä iltana ja koristella ennen tarjoilua (kitkatit reunoille ja koristeet päälle), pysyisiköhän hyvänä? Tai voisikohan nuo kakkupohjat tehdä jo aiemmin ja pakastaa? :)

    VastaaPoista