5.3.2016

VEGAANINEN VUOSIPÄIVÄ | M♥M

Vuosi yhteistä taivalta takana, miten tää voi olla mahdollista? Juurihan me tavattiin lastenkodin seinien sisäpuolella, alettiin tarjoamaan toisillemme tupakkaa ja syömään aamupalat samaan aikaan vierekkäin istuen. M'n isä huomasi lastenkodissa vieraillessaan meidän tunteet toisiamme kohtaan juurikin aamupalapöydässä, kun jaoin banaanin puoliksi M'n kanssa :-D
  Vaikka meidän vielä toistaiseksi lyhyeen taipaleeseen on mahtunut normaalia enemmän vastoinkäymisiä, seistään me vieläkin toinen toistemme rinnalla. M'llä on vielä vähän vajaa vuosi aikaa lastenkodissa "lusittavana", jonka jälkeen meidän elämä helpottuu tosi paljon. Kyseinen lastenkoti rajoittaa meidän suhdetta toiminnallaan ihan kiitettävästi tällä hetkellä. Mua joskus ihmetyttää että miten toi jaksaa tällasta, ja samaa miettii kuulemma M'kin. Ollaan kuitenkin molemmat omalta osaltamme päätetty olla kärsivällisiä, sillä meidän juttu ihan oikeesti toimii. Meillä on paljon inside-juttuja, yhteinen kaveripiiri ja melko samanlainen ajatusmaailma. Musta vaan tuntuu niin mukavalta olla just tän ihmisen vierellä.

Me juhlistettiin meidän ekaa vuosipäivää eilen mun kokkaamalla vegaanisella ruoalla - pöydästä löytyi ekan kerran kokeilut sekä vegaanisesta kebabista että mustikkajuustokakusta. Ja molemmat onnistui mun mielestä täydellisesti! Myöhemmin illalla meidän ystävät tuli onnittelemaan meitä, kahvittelemaan ja iloiseksi yllätykseksi heittivät meidät leffateatterille, jonne suunnattiin meille tuttuun tapaan katsomaan kotimainen komedialeffa. Koko päivä oli just meidän tyylinen ja onnistunut, sellainen josta on hyvä lähteä jatkamaan yhdessäoloa vielä pitkään. 
 

8 kommenttia:

  1. Täältä sait yhden lukijan taas lisää ! Aivan ihana blogi sulla, tykkään kovin sen ulkoasusta ja isoista kuvista. :-)

    http://eveningxcoffee.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Oikein paljon onnea, tsemppiä ja kaikkea hyvää tuleville vuosille! :) Vegekebab ja mustikkajuustokakku kuulostavat kyllä superhyviltä, mun on pakko kysyä millä toteutit juustokakun jos et käyttänyt normaalia liivatetta? Mä olen yrittänyt kuumeisesti nimittäin etsiä normaalille liivatteelle korvaajaa. Teillä on ollut kyllä ihana päivä ♥

    http://bottleoflove.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti Heidi!
      Käytin Kiilteeseen Dr. Oetkerin Vegegeliä, ja tuorejuusto-osa paistui uunissa. Ohje on tulossa mun blogiin tän viikon aikana, stay tuned! ;-)

      Poista
  3. Wau vegaaninen kebab! Mitäs siihen kuuluu? Pitää ihan googlailla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se koostuu niinkin jännästä asiasta kuin gluteenijauho, joka on lähes sataprosenttista proteiinia! Tästäkin tulossa reseptiä blogiin tällä viikolla :-)

      Poista
  4. Ihanaa! Onneksi olkoon ♡♡♡

    VastaaPoista