"taivaallakin näkyy elämänkaari"

Siihen ajatukseen mä havahduin eilen illalla. Mä elämää aurinkoon - joskus auringonkin täytyy olla näkymättömissä, mutta silti se on aina siellä jossain. Niin kai ne hyvät ja huonotkin ajat menee, vähän vaiheittain. Jos sen vaan muistais silloin kun niitä huonoja aikoja on. Silloin kun tuppaa tuntumaan siltä, että valo tunnelin päässä on sammutettu säästösyistä.

  Viime päivät on ollut yhtä sekavaa auringon nousua ja laskua, näin palatakseni äskeiseen pohdintaan. Oon kuitenkin huomannut, että hädässä ystävä tunnetaan ja että karman laki on edelleenkin voimassa - kyllä se hyvä tulee aina jollain tapaa takaisin omalle kohdalle. Onneksi.