7.3.2016

PUHDISTUKSEN AIKA

Pakko myöntää, ettei kuluneen talven aikana oo tullut syötyä niin terveellisesti kuin pitäisi. Olo on tuntunut jo pitkäänkin hyvin raskaalta - loogisesti raskaanpuoleisen ruokavalion myötä. Pitkään ajattelin, että ois korkea aika tehdä niitä muutoksia, puhdistaa keho ja valmistautua kevääseen stressittömästi. Nyt on se hetki, kun olen lukulomalla juuri ennen kirjoituksia.
  Oon nyt viikon ajan prepannut itseäni tähän päivään, jolloin alan ravitsemaan itseäni pelkillä hedelmillä ja vihanneksilla. Oon vähentänyt kahvin juontia ja siirtynyt pikku hiljaa vahvaan haudutettuun yrttiteehen, siivonnut jääkaappiin tilaa tuoreille rehuille joita tulen nyt tarvitsemaan, sekä lukenut Mehukas Detox - kirjaa hakien resepteistä inspiraatiota. Gigantin tarjouksistakin löytyi sopivasti mehulinko, jonka kiikutin kotiini.

Tämän detoxin tarkoituksena ei todellakaan ole kurniva vatsa, vaan mehuja saa juoda mielin määrin. Pääpointti mehudetoxissa on se, että mehut huuhtelevat kehoa kuitenkin antaen tärkeitä ravintoaineita ja kuitua elimistöön. Ajankohdaksi tulisi ottaa mahdollisimman rento viikko, jolloin fyysisen ja henkisen rasituksen asteikko hipoo minimirajaa. Mun mielestä mulle hyvä ajankohta on juuri nyt, sillä viikko menee kotona selaillen matikan kirjaa ja kerratessa enkun sanoja ihan rauhalliseen tahtiin.

Vielä en tiedä, kuinka kauan noudatan detox-kuuria - tavoitteena olisi se täydet seitsemän päivää, minimi taas kolme. Ja saa nähdä, kuinka nopeasti tulee ikävä kahvia ja jäätelöä :D

Aiotko itse puhdistaa kehoasi talven jäljiltä?

6 kommenttia:

  1. Haluisitko tehä tästä sit kunnon postauksen, kertoa fiiliksiä, jakaa ehkä jotain hyviä reseptejä jne?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippui vähän siitä, saanko aikaiseksi kokeilla mitään erikoisempia yhdistelmiä noiden mehujen kanssa. Nyt oon mennyt aikalailla appelsiini-omena-porkkanalinjalla, joka on aika perus :D Mutta fiiliksiä voin ainakin puida kun saan detoxin pakettiin! :)

      Poista
  2. Kuulostaa kyllä houkuttelevalta tuo kevyempi ruokavalio ja stressittömyys! Sulla on muuten aivan ihana blogi, tykkään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Toivottavasti tästä lähtisi nyt pieni elämäntaparemontti, eikä luisuttais enää samaan malliin :)
      Kiitos superisti!!

      Poista
  3. Oo odotan innolla postausta tuloksista ! Mäkin oon miettinyt tällaista, mutta ainakaan toistaiseksi ei oikein oo tullut sopivaa ajankohtaa tän toteuttamiseen..

    VastaaPoista
  4. Mulla tuli tänään joku ihmeellinen stoppi lihan kanssa. Ei vaan yksinkertaisesti tehnyt mieli mitään raskaampaa ruokaa ja oon vedellyt tän päivän ihan vaan smoothieita ja puputtanu kasviksia. Must tuntuu et kroppa vaan kertoo välillä et se kaipaa puhdistusta. Ihokin on tosi huonossa kunnossa, niin jospa tämmönen detoxtyyppinen setti tekis sillekin hyvää! :) Kiva blogi sulla!

    VastaaPoista