4.12.2014

Eihän nyt oo edes lunta



Joulukuu ja vettä sataa - mikä meni pieleen? No, syyspäiviä muistuttavan sään lisäks mun postaustahti. Mulla on ollut todella vaikeeta ihan vaan koulun ja muun elämisen suhteen viimesen viikon ajan, ja oon ottanu pienen irtioton elämästä ajattelemalla vaan itseäni ja omien voimavarojen riittämistä. Koulun skippailuakin kuuluu tähän mun irtiottoon - mutta mä en oikeesti jaksa. 

Tulin tänään kotiin ekaa kertaa koko viikon aikana yöksi, oon ollut väliaikasesti muualla henkilökohtaisista syistä. Mulla ei ole mitään akuuttia hätää, mulla on kaikki oikeestaan melko hyvin. Mun elämä on tasaantumassa pikkuhiljaa. Oon saanut paljon aihetta iloon sekä myös suruun, mutta mä vaan pyrin parhaani mukaan elämään niiden pienten positiivisten asioiden kautta ja antaa elämän kulkee omalla radallaan. 

Mä pyrin ens kerralla palaamaan blogissa teidän pariin vähän ilosemmissa tunnelmissa, kun saan asiat hoidettua ja kaiken kuntoon. Toivottavasti siis mahdollisimman pian, mutta koittakaa ymmärtää ettei elämä oo aina ruusuilla tanssimista eikä mee niinkuin haluais. Kaikesta huolimatta oikein ihanaa joulukuuta. 

6 kommenttia:

  1. Jep aika masentavaa keliä joulukuulle.. ja en tiiä kuulostanko oudolta, mutta toivottavasti sulla menee asiat pian paremmin :-) ♥

    VastaaPoista
  2. Joops, keli on ollut kyllä aika... mielenkiintoista miettien että nyt on joulukuu, lunta ees vähän pakkasherra-kiltti...

    Toivottavasti voit pian paremmin ja aurinko alkaa paistamaan sulle. :c Oot ihana, pus. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mä en tykkää yhtään! Olis kiva jos tulis pikku pakkaset

      Kiitos Jenni, sinäkin olet ihana ♥ PUS!

      Poista
  3. mie tykkään niin paljon, ei pahaa sanottavaa. ihana olet!


    http://tobesomebody-iina.blogspot.fi/

    VastaaPoista