Mä en ihan hirmuisesti oo muutaman viime vuoden aikana kertonut itsestäni blogipostausten muodossa. Olisi varmaan tosi kiva tietää enemmän siitä, millainen ihminen tätä blogia rustaa ja minkälaista mun elämä on. Tartun tähän teemaan kertomalla ekana satunnaisia, vähän epäoleellisempia faktoja itsestäni. Katsotaan, jos tekisin myöhemmin vaikka kattavamman faktapostauksen itsestäni - miltä sellainen kuulostaisi?
Olin joskus todella koukussa zero-colaan, ja kulutin kyseistä juomaa noin neljä litraa päivässä. Myönnettäköön, että vieläkin jääkaapista löytyy lähes poikkeuksetta jotain limua light-versiona, mutta kulutus on pienentynyt ainakin neljäsosaan entisestä.
Mulla on jatkuva vaatekriisi, eikä vaatekaappini todellakaan vastaa mitään tavoitteitani. Mun elämä olisi aikamoinen sekasorto, mikäli sitä vaatekaapin avulla kartotettaisiin.
Lempiruokani on tällä hetkellä lasagne, jota valmistin elämäni ekaa kertaa noin kuukausi sitten. Vieläkin kaiholla ajattelen sitä kermaista makua, jonka onnistuin luomaan kaurakermalla ja vegaanijuustolla.
Tavoitteenani on vielä joskus saavuttaa minimalistisen elämäntavan peruspilarit, mutta munlainen minimalistisuus vaatisi alkuun melkoisen pääoman jonka sijoittaa kestäviin kalusteisiin sekä laadukkaisiin vaatteisiin. Vaatekaapin tulisi ainakin olla yhtenäisempi, jottei uusia ja huonolaatuisia H&M-rättejä tarvitsisi kiikuttaa kasoittain kirppareilta ja kaupoista. Mun tyyli muuttuu tällä hetkellä koko ajan, joten vielä en edes voisi kuvitella eläväni ihan täydellisessä minimalistisessa kuplassa.
Haaveilen jatkuvasti uusista tatuoinneista, ja tavoitteissa olisi vielä yksi kuva saada hakattua nahkaan ennen kesähelteiden saapumista.
Mun ruokailurytmi on ollut pitkään päin mäntyjä. Yleensä vietän päivät syömättä, ja iltapäivällä alkaa poikkeuksetta pienet mässäilyt, joka alkaa kunnon ruoalla ja jatkuu kekseillä, karkeilla tai sipsillä. Tämä toistuu päivästä toiseen, enkä edes ajattele outoa ateriarytmiäni sen kummemmin. Tästä on tullut mulle normi.
Ahdistun arkisista asioista todella helposti. Esimerkiksi lääkäriin soittaminen on mulle vaikeaa, heikkouksien myöntäminen saa voimaan pahoin, kynnys kysyä apua on todella korkea ja sosiaaliset tilanteet etenevät usein kiusallisiksi. Kuitenkin pärjään asiakaspalvelutehtävissä mainiosti, sillä koen, ettei mun tarvitse olla asiakkaan kanssa tekemisissä pientä hetkeä kauempaa ja se todellakin eroaa varsinaisissa ihmissuhteissa kommunikoinnista rajusti.
Syön tosi usein ulkona, ja varsinkin Hesburgerista on tullut soijatikkuineen yksi luottopaikoistani, jonne suunnataan aina M'n kanssa laiskoina en-jaksa-tehdä-ruokaa-päivinä.
Omaan todella vahvoja mielipiteitä todella laajalla aihealueskaalalla. Tiedän esimerkiksi politiikasta ja suuryritysten epäkohdista paljon enemmän kuin ensivaikutelma antaa ymmärtää. Harvemmin tosin pääsen käyttämään argumenttejani tai tuomaan esille tietojani, koska sopivia keskustelukumppaneita ei löydy mun lähipiiristä isää lukuunottamatta. Isän kanssa kommentoidaan vakavampia aiheita ja jaetaan mielipiteitä ahkerasti, mikä on auttanut mua luomaan oman näkökulmani asioihin.
Rakastan kuunnella sanoituksiltaan merkityksellisiä kappaleita, ja usein Spotifystä raikaa Redramaa, Palefacea ja Apulantaa. Yksin musiikkia kuunnellessani harvemmin soittelen listahittejä tai muita "tyhjäpääbiisejä", joiden sanoitukset osoittautuu mulle arvottomiksi.
Mulla on ikävä tapa ajatella asioita liikaa ja liian syvältä. Jos työkaveri ei vaikka moikkaa mua aamulla, käännän asian helposti itseni syyksi ja alan ajattelemaan että mikä mussa on vikana että nyt tapahtui näin. Todellisuudessa sillä työkaverilla oli varmaan kiire, mutta hei, loogisuus ei ookaan mun vahvin ala tällaisissa asioissa.
Vietän yleisesti ottaen mielelläni aikaa keittiössä, mutta seitsemän tunnin töissä juoksemisen jälkeen hellan edessä norkoileminen ei aina tunnukaan niin mukavalta vaihtoehdolta. Viikonloppuisin taas tekisin mieluusti vaikka pitkän kaavan illallisia, jos keittiön tasot ja mun astiavarasto olis isompia.
Saitko faktoista jotain uutta tietoa irti musta, tai onko sinussa joitain samoja piirteitä? Mukavaa loppuviikkoa ja jo häämöttävää viikonloppua.
❤
(Muistathan myös viime postauksen arvonnan - vielä on aikaa osallistua!)