KUN TULI AIKA LUOVUTTAA

Kaikki ei ole mennyt ihan suunnitellusti viime kuukausien aikana. Päätin luovuttaa.

Keskeytin työssäopin viime kuun alussa, sairaslomaviikkojen ja niistä korvattavien tuntien paineiden alaisina. Se romahdus jota pelkäsin oli lähempänä kuin uskoinkaan. Oli aika hengähtää ja ottaa hieman etäisyyttä työn ympärillä pyörivään arkeen. Kävin ryhmänohjaajan kanssa läpi puuttuvia kursseja, joiden suorittamisesta sovittiin aikataulun muodossa. En tällä hetkellä ole edennyt ihan aikatauluni mukaan mutta pyrin siihen, että syksylle jää opinnoista vain työssäoppi.

Harmittaa, etten pystynytykään valmistumaan samalla kuin muut. Suututtaa, että annoin itseni palaa toistamiseen niin loppuun, että luovuttaminen oli ainoa vaihtoehto. Olen kuitenkin ylpeä siitä, että annan itseni luovuttaa juuri näissä tilanteissa. En mistään huolimatta kadu opintojen keskeyttämistä, koska niiden jatkaminen olisi niissä hetkissä johtaneet johonkin vakavampaan.


Nyt mulla menee ihan hyvin. Koti näyttää vihdoin kodilta, reittä koristaa uusi tatuointi ja pääsen kiljumaan ja hyppimään Apulannan tahtiin ensi kuussa, kiitos veljeni. Olen kaivanut elämäniloni takaisin raskaan stressin ja masennuksen alta ja taistellut mieleni kanssa. Tämän kesän elän unelmia ajatuksissani.

Luovuttaminen kannatti.