27.4.2015

mitä teen saikulla?

1 Multa kyseltiin viime postauksen kommenteissa, että mitä teen päivät pitkät kun oon saikulla. Mä aattelin sitten avata mun päivän tekemisiä vähän postauksen muodossa!
  Kuvaan liittyen, mä leivon todella paljon. Metsästin mm. parin päivän ajan monien kokeilujen kera täydellisen mutakakun reseptiä (se löytyy muuten täältä), kehittelin itse kevyemmän version omenapiirakasta, käytin vähän ylikypsiä banaaneja hyväkseni banaanikakun merkeissä ja tein pannareita sekä uunissa että pannulla. Tekemistä leipomisen parissa riittää, harmi vaan että meidän kuiva-ainevarasto on tällä hetkellä hieman rajoittunut sisällöltään :D
  Otan aivan liian paljon kuvia kännykällä - potentiaalisia Instagram-kuvia löytyy varmaan toistakymmentä, en vaan viitsi kaikkia lisäillä kerralla vaikka mieli tekisikin välillä. Mulla on laittoman paljon kuvia meidän kissoista, kahvikupeista ja leivoksista. Niitä on myös mun IG-feed pullollaan. Taitaa olla aika keksiä uusi kuvauskohteita, heh.
  Kun inspis iskee, kaivan meikkipussin esille ja alan meikkaamaan sekä puen jotkut kivat vaatteet päälle. Joskus on mukavaa laittautua omaksi ilokseen!
  Meidän koira on meillä päin tunnettu huomionhakuisuudesta, ja nyt se vasta sitä huomiota saakin kun mulle iskee "vapaa" hetki. Saattaa välillä vierähtää jopa muutama tunti, kun rapsuttelee ja juoksuttaa koiraa ulkona.
  Jos sattuu olemaan hyvä päivä, mä lähden kaupungin puolelle moikkaamaan poikaystävää ja/tai kavereita. Tätä kuitenkin sattuu aika harvoin, mutta onneks M on niin mukava että tulee mielellään piristämään mua myös tänne maaseudun puolelle :)

Näistä asioista mun päivät lähinnä koostuu - lisäksi roikun paljon netissä jos kyseessä on vaan kotipäivä eli mulla ei ole mitään menoa kaupunkiin. Luulis ehkä olevan tylsää vaan olla saikulla näin pitkän aikaa, mutta yllättävän nopeesti nää päivät tälläkin lailla kuluu! Joskus on myös ihan kiva herätä aikasin, keittää kahvia ja istuskella kotioven edessä rappusilla katsoen kuinka aurinko nousee. Pienet hetket tekee mun arjesta tällä hetkellä mielenkiintosta ja mukavaa - näin sen pitäiskin olla!
  Mua kiinnostais nyt tietää, että mitä te teette vapaapäivinä? Oletteko vaan kotona vai suunnitteletteko paljon menoja näille päiville? 

Ihanaa viikonalkua kaikille ♥

4 kommenttia:

  1. Hah, löysin aika paljon samaa, tuosta kännykällä kuvien otosta :D Mäkin otan kännykällä varmaan tuhatkaksisataa kuvaa päivässä, ja kännykkä huutaa armoa muistinsa puolesta kuvien takia :DD

    Hmm, mäkin yleensä vaan laiskottelen. Mä en osaa leipoa sotkematta koko keittiötä taikinaan, vaikka joskus on käynyt mielessä leipoa jotain (ja joka on kääntynyt lopulta pelkäksi lettujen teoksi). Mulla on ollut välivuosi, kuten tiedät, ja voin kyl sanoo että kyllä se näin pitkän ajan jälkeen alkaa käydä todella tylsäksi, että en suosittele pitämään tämmöistä ilman mitään tekemistä D:
    Laiskottelun ohella kirjoitan, käyn silloin tällöin valokuvaamassa, luen blogeja ja työstän samalla omaani postausta sekä laiskottelen vähän lisää. Siinä ohessa annan kiljuvalle marsulle jotain hyvää ja syön itsekkin jotain hyvää :D

    Sä saatkin sitten opettaa mua leipomaan kun tuut mun luo yöksi :3 Olisi kiva tehä jotain hyvvee herkkuu ;3 Tehään pastaa/pitsaa/risottoa ja sitten sitä jotain leipomusta :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, tuttu juttu :D Mun kännykkään tulee koko ajan muistutus kuinka muisti on kohta täynnä!
      Mulla kans jauhot pöllyää leivotessa, onneks muut auttaa siivoomisessa täällä kun mä kuitenkin teen ruoat ja herkut ;)

      Joo, leivotaan ihmeessä! Leipominen ei oo vaikeeta mutta se auttaa tosi paljon että joku ihan livenä näyttää miten jutut tehdään :)

      Poista
  2. Kyllä helposti vierähtää vapaapäivät ihan vaan kotona, kauheasti mitään menoja ei joko ehdi tai sitten ei jaksa... Olin viime viikolla 4 päivää sairaslomalla ja tekemistä oli kyllä silti aamusta iltaan joko täällä kotona tai sitten piti käydä asioilla mm. pankissa... Koulujuttujen kanssa saa lauantait ja sunnuntaitkin ihan mukavasti kulumaan ja muun ylimääräisen ajan käytän oman blogin kehittämiseen, valokuvaamiseen tai muiden blogien lueskeluun :)

    Ja hei mä ainakin kiinnostuin tuosta banaanikakusta, voisit sille jotain reseptiä esitellä täällä joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, tekemistä löytyy yllättävän paljon vapaa-ajalle ihan miettimättäkin!

      Joo, voisin reseptin laittaa tänne kun kokeilen vielä pari kertaa - haluan että lopputulos olis mahdollisimman hyvä! :)

      Poista