Maanantai-illan kohokohta, hieman pidennetyn viikonloppureissun viimeinen etappi oli ihanan Lushin bloggaajille suunnattu tapahtuma. Kyseiseen putiikkiin tulee myyntiin huomenna mahtava valikoima uusia ja tuttujakin talviesongin tuotteita - yhteensä näitä uutuuksia on liki 40! Ihan kaikkeahan me ei keritty näistä luonnollisestikaan testaamaan ja tutkimaan parin tunnin tapahtuman puitteissa, vaikka olisikin tehnyt mieli nuuhkia ja hipelöidä kaikki uutuudet läpi heti kertaheitolla. Täytyy varmaan tuhota lokakuun säästöohjelma heti ensimmäisellä viikolla ja pistää rahat menemään Lushin pussiin ;-)
Tietenkin tähän talven aikaan kuuluvat myös jouluiset tuoksut, joista minä niin kovasti pidän. Oli karpaloa, piparkakkua ja minttua jos jonkinlaisessa muodossa. Kädet olivat pehmeinä käsihoidosta ja nenä sekaisin tuoksujen laajasta skaalasta, kun lähdin syli täynnä kosmetiikkaa Tamperetta kohden.
Lemppariksi joulutuoksurakkaudesta huolimatta nousi - tämäkin ihanan muttei jouluntuoksuinen - Santa's - huulipuna, joka on pakattu huulivoidetta muistuttavaan tuubiin. Pigmenttiä löytyy ilahduttavan paljon tästä syvänpunaisesta söpöliinistä! Vahvalla kärkisijalla tuotteista on myös mintun tuoksuinen Salt&Peppermint bark - vartalokuorintapala. Nämä molemmat löytyivät myös meidän goodie bageista muiden ihanien, Lushille tyypilliseen tapaan laadukkaiden kosmetiikkanamujen seasta. Tarkempaa esittelyä näistä uutukaisista on varmasti luvassa, kunhan pääsen hieman pidemmällä aikavälillä näitä testailemaan!

*yhteistyössä Lush

Oon melko iloinen tällä hetkellä, vaikka ruotsin yo-kokeen alustavat pisteet jäikin himpun alle E:n saavuttamisen. Onneksi mulla on mahdollisuus korottaa sitä M:ää, toivottavasti vähän paremmalla menestyksellä silloin. Lohdutukseksi Redramalta tuli ulos kaksi (!!) aivan mahtavaa uutta biisiä, jotka on syrjäyttänyt kaikki muut kappaleet hetkeksi pois mun soittolistoilta.
Ainoa aikaa vievä osuushan näiden palleroiden teossa on mahdollinen kikherneiden liotus ja keittäminen - mä tein sen itse alusta loppuun mutta jos laiskottaa tai tartut tuumasta toimeen näiden suhteen spontaanimmin kuin minä, suosittelen säilykekikherneitä. Ne eivät vaadi kummoista erityiskohtelua - valutus ja kevyt huuhtelu riittää ennen massan surauttelua tasaiseksi. Nää rapsakat, kunnon mättönälkään sopivat pienet herkkupallot taitaakin vakiuttaa paikan mun ruokalistalla - viha taisikin muuttua rakkaudeksi, kun osasin antaa toisen mahdollisuuden.

Jo alussa alkoi tämä viikko järkyttävällä määrällä panikointia, minkäs muun kuin tämän ajankohtaisen lakko-gaten ansiosta. Täälläkin bussiliikenne päättää seistä kokonaisen vuorokauden, kappas, sopivasti silloin kun on muutenkin jo niin pelottavien ruotsin kirjoitusten aika. Äiti sentään taisi keksiä ratkaisun tähän pulmaan. On ne mammat ihania.

Alennusmyyntien lietsomana tämäkin kämppä sai vähän uutta tyyliä pintaan geometrisin muodoin ja hillityin harmaasävyin. Saatoin ehkä rakastua hyllyn uuteen ilmeeseen pienellä ehostuksella, ja siihen kuinka yhtenäiseltä tämä kotikolo alkaa näyttämään. Vielä olis muutaman maton sekä päiväpeiton hankinta jonka jälkeen sisustusintoni voi alkaa hiipumaan - tuskinpa sitä tosin tapahtuu, hah.