28.12.2014

Couple of newbies

KENGÄT h&m | HOUSUT 2nd hand
JOULULAHJAT: this is not a book | kylpypyyhe | meikkauspeili led-valoilla | makusiirappia

Mun netti on tällä hetkellä todella hidas, ja postauksen tekeminen on siten synonyymi helvetille. Ajattelin nyt kuitenkin sunnuntaipäivän ratoksi raastaa hermojani lataamalla vaivaiset kaksi ostos- ja joululahjakuvaa, jotta pysytte kärryillä mitä oon ostellut ja saanut lahjaksi. Kuvissa näkyvien vaatteiden lisäks oon ostanut neuleen, polvisukkia ja pitsipaidan, joka näkyy tänään Instagramiin lisäämässäni kuvassa. Mä en mistään vinkkelistä kuitenkaan saanut tästä kolmikosta hyvää kuvaa, joten mä annoin olla ja päädyin julkaisemaan kuvat vain edustavista yksilöistä. 

Tää oli mun ensimmäinen kunnon joulu - sain lahjoja aattona, söin jouluruokaa, pukkikin piipahti meidän nuorten seurana. Ei musta silti jouluihmistä sais tekemälläkään. Jouluruuista ainoo mun kelpuuttama on porkkanalaatikko, joka sekin alkaa parin haarukallisen jälkeen maistua melkoisen kamalalta. Ja nää loputtomat pyhät; mä en kestä neljän seinän sisällä kyyhöttämistä, mutta mitäpä muutakaan voisi tehdä kun bussit ei kulje ja kaupat on sulkenut ovensa moneksi päiväksi. 

Kaikesta huolimatta oon ihan tyytyväinen tän vuoden jouluun. Oli ihanaa huomata saamistani lahjoista kuinka ihmiset on oikeesti tietoisia mun kiinnostuksenkohteista ja tarpeista. Vaikkei lahjoja tullutkaan miljoonien edestä, on mun mielestä kuitenkin parempi että lahjat on mieleisiä kuin sellasia liukuhihnatyyliin hankittuja jokatytön ah-niin-ihania hömpötyksiä jotka ei tällä hetkellä olis yhtään mua.

Alkavalla viikolla taidan vetää pipon syvälle päähän ja suunnata alelaareja tonkimaan edullisten ihanuuksien toivossa. Varsinkin kotiosastot on mulle nyt todella hyviä apajia löytää enemmän astiavarastoja lähestyvää muuttoa varten!

Millasia lahjoja te saitte jouluna? Oletteko jo olleet kärkkymässä alennuksia betoniviidakoissa?

25.12.2014

Forever on my skin

Siinä se vihdoin koreilee, mun ikiomassa nahassa ikuisesti - sana joka on vuosia merkinnyt mulle enemmän kuin mikään muu. 

Sana fearless on ollut mun elämän suurin inspiraatio Taylorin kautta, ja näin kornisti sanottuna pelastanut mun elämän. Se muistuttaa mua siitä, kuinka vaikeistakin asioista selviää pelottomalla asenteella. Kohta jo kahdeksan vuotta oon tätä sanaa raapustellut vihkojen kulmiin, haaveillut sen paikasta mun iholla. Lukuisten fonttienmetsästysten ja kokeilujen tuloksena mä vihdoin löysin sen oikean ihanan kaunokirjaintyylin, jota voisin kantaa ihollani. Niinpä mä vuosien harkinnan tuloksena otin mun toisen tatuoinnin kaverillani. En vois olla tyytyväisempi.

"It's fearless"
- Taylor Swift

21.12.2014

Life messier than my hair

Rahankulutusta, asioiden hoitamista ja luvattomia poissaoloja koulusta. Mun viikko on ollut järkyttävää sekamelskaa, mutta kai se oli sen arvoista. Mä muutan maanantaina. Huomenna. Tää ratkasu johon päädyttiin on hyvin väliaikanen, mutta pääsenpähän Tampereelle, lähemmäs koulua ja kavereita. Mun elämä tulee helpottumaan huomattavasti.

Oon käyttänyt varmaan laittoman paljon rahaa aleshoppailuihin tän viikon aikana. Mä ostin kengät joita oon himoinnut jo kauan varsin huokeaan hintaan, ja myös parit villapaidat tarttu mukaan alerekeistä. Ihan hyvä kai, saan vihdoin mun tyylikriisin edes hetkeks tukahdutettua uusien vaatteiden ansiosta. Muutos mun tuikitavalliseen arkilookkiin on enemmän kuin tervetullut. 

Taidan vielä hetken aikaa makoilla ja nauttia uuden villapaidan pehmeästä tunteesta iholla. Iltapäivällä kipaisenkin kaverilla ottamassa uutta mustetta nahkaan. Jänskättää!

17.12.2014

Materialistisia himoja

Heipsan! Pikakuulumisia nyt toivelistan kera tulossa.

Postauksia ei mitä luultavimmin kovin usein mun blogin puolella tulla näkemään enää tän vuoden puolella - mä en nimittäin voi nyt mennä henkilökohtaisista syistä kotiin. Olen nyt turvassa, ja mulle etsitään omaa asuntoa. Sormet ristissä toivon, että asunto järjestyy ehkä jopa jo tän vuoden puolella! Päivittelen tännekin sitten kun tiedän asioista jotakin ja tilanne tasaantuu :)

Mutta nyt kuitenkin tän postauksen päätarkotukseen, eli mun toiveisiin. Näitä en odota joululahjaksi tai edes saavani ylipäänsä lahjaksi, mutta nyt joulusesonkina silti teen tän postauksen toivelistamuodossa. Todellisuudessa tuun luultavasti nää kaikki itse itselleni hankkimaan, hah :D

Mun toiveista löytyy todella paljon sisustuselementtejä ja käyttötavaraa. Eniten tahtoisin keittiövälineitä, sillä mä rakastan ruoanlaittoa ja leipomista, ja nyt kun omaan kotiinkin muuttaminen häämöttää horisontissa, on nää myös ajankohtaisia. Pastellinvärinen / mustavalkonen värimaailma iskee muhun keittiötarvikkeissa!
Taika-sarja on todella lähellä mun sydäntä, ja haluaisin kasvattaa mun Iittala-varastoani tän sarjan keittiöpyyhkeellä. Mä vaan niin tykkään tuosta kuosista.
Pyyhkeissä ja lakanoissakin jatketaan pastelli / mustavalkoinen -linjalla. Tykkään!
Polvisukat olis niin must have just nyt! Hukkasin muuton yhteydessä toisen mun polvisukista, en edes tiedä miten se voi olla mahdollista koska ne oli yhdessä nipussa :D
Kunnon kuulokkeet haluaisin myös. Mun nykyiset kuulokkeet on ihan ok, mutta halvoissa nappikuulokkeissa äänenlaatu heikkenee toooodella nopeesti. Esim. Skullcandyt tai Beatsit (mielellään nappikuulokkeina) olis kova sana paljon musiikkia kuuntelevana!

Mua kiinnostais tietää, mitä teidän toivelista sisältää. Kerro ihmeessä kommentteihin! :-)

14.12.2014

Sunnuntaijumitus

1

Musta tuntuu, että mä oon todella tylsä ihminen. Musta tuntuu ettei mun elämässä tapahdu mitään. Ja kun olis mahdollisuus tehdä jotain maailmaa mullistavaa, niin ei jaksa tai viitsi. Mä kerään ajatuksia satunnaisessa järjestyksessä kiemuraisiks ja vaikeesti ymmärrettäviksi lauseiksi.

No, onneks koulu on sentään menny hyvin. Seitsemäs ihme tapahtui kun enkun lukiokurssista pamahti ysi. Essee pelasti mut siltä jumalattoman ärsyttävältä keskiverto-kasilta, kai mun olemattomat kirjoitustaidot paranee kun pääsee purkamaan mieltään englanniks. 

Mielentyhjyydestä ja lagituksesta huolimatta mä oon onnellinen - ja se riittää mulle toistaseks.

13.12.2014

December 13th


Punaset farkut, ruutupaita ja raidallinen crop top - kaikki kuvastaa Tayloria. Lisänä pari suihkausta Taylorin Wonderstruck Enchantedia, jonka esittelin edellisessä postauksessa. Taylor täyttää tänään 25 vuotta, ja mä ultimaattisena fanityttönä tietysti juhlistan sitä asiaan kuuluvalla asulla (tosin tää asu on jo eiliseltä, en malttanut odottaa heh). 

Nää punaset farkut on mulla ekaa kertaa jalassa näissä kuvissa - nää oli mulle kuukausi sitten aaaivan liian pienet. Laihtunutko olen, haha :D Tykkään paljon, sain yhdet toisetkin housut vihdoin käyttöön kun sujahtaa nappi kiinni, ihana tunne!

Tänään leivotaankin jotain hyvää Taylorin kunniaksi, koska fangirling-kohtaus kaappas mut jälleen uhrikseen. Ihanaa viikonloppua

12.12.2014

Taylor Swift Wonderstruck enchanted EDP

Sain tällä viikolla varmaan parhaan jutun ikinä, jota oon yhteistyön puitteissa saanut - nimittäin Taylorin Wonderstruck Enchanted -hajuveden jota oon kuolaillut niin kauan mun vanhan Wonderstruckini rinnalle, etten edes muista! Ei olis ollut edes pahan hintainen, jos olisin MyLookista omalla rahalla ostanut, meinaan tän ISON 100ML PULLON hinta on sama kuin 50ml kokoisen tuoksun hinta laivan tax free-myymälässä - todella edullista siis!
Wonderstruck Enchatedin tuoksu eroaa yllättävän paljon edeltäjästään Wonderstruckista - tuoksumaailma on tässä Enchanted-versiossa hieman pehmeämpi ja lämpimämpi, joten tää tuoksu on enemmän talveen ja syksyyn kun taas pelkkä Wonderstruck on heleämpi ja makeampi kesätuoksu. Molemmat on kuitenkin aivan mahtavia tuoksuja kuten nimikkolaulajakin, heh.

Mä suosittelen todella lämpimästi MyLook.fi -verkkokauppaa tuoksujen ja/tai meikkien sekä hiustenhoitotuotteiden tilaamiseen! Mun paketti oli kahdessa päivässä perillä lähimmässä Smartpost-automaatissa ja tuotteet on todella edullisia jopa verrattuna laivan tax freehin. Merkkejä löytyy Escadasta Guessiin ja Hermesistä Versaceen - paljon erilaisia tuoksuja siis, mutta yks sama tekijä näillä on, nimittäin edullinen hinta! Käy tästä kurkkaamassa MyLookin hajuvesivalikoima jossa on tuoksuja laajasti myös miehille. Vielä ehdit ostaa vaikka lahjoja pukinkonttiinkin MyLookin nopean toimituksen ansiosta! :)

Postaus tehty yhteistyössä MyLook OÜ:n kanssa.

10.12.2014

Last week's snapshots



Aurinko paistaa risukasaankin kun osaa suurennuslasin kanssa etsiä. Mulla menee paremmin, paljon paremmin. Mua hymyilyttää, musta tuntuu että tää hymy kestää vähän pidempään. Musta tuntuu myös että ihmiset välittää. Ja että oon rakastunut Robert's coffeen piparkakkulatteen.

Tässä vähän tän viikon fiiliksiä ja biisi jonka oon kohta kuluttanut loppuun. Ihanaa keskiviikon jatkoa, palaillaan viikonloppuna mun uuden Taylor-tuoksun ja synttäriasun kera. She's feeling 25 sooon ;-)

6.12.2014

Loppuvuoden luukutetuimmat

Vuosi on kohta jo lopuillaan, ja siks ajattelin kokeilla tässä blogissa jotain mitä ei ennen olla nähty, eli koota samaan postaukseen kaikki mun musiikkimakuhermoja viettelevät kipaleet (a.k.a ne biisit, joita soitan repeatilla niin kauan kunnes kyllästyn)!

Parantumattomana swiftienä mun oli pakko alottaa biisien linkkaus tällä kappaleella, heh. Blank Space ei oo ihan mun ultimaattisia lemppareita uudelta 1989 -levyltä, mutta muiden kappaleiden odottaessa vasta julkaisua Youtuben puolella päädyin linkkaamaan tän. Jotenkin tykkään hirveesti miten Tay on tässä radiostakin tutussa laulussa ottanut humoristisen asenteen siihen, mitä mediassa hänestä ja suhteistaan puhutaan. Me like!

Ai että mä olen ihastunut vielä syvemmin Redin tuotantoon kuin ennen! Niin moni Lassen biiseistä on samaistuttavia sanotuksiltaan ja ihanan meneviä - niissä puidaan arkojakin asioita menevällä tahdilla ja ihanalla, Redramalle tyypillisellä tavalla. REAL oli biisi joka sai mut Blockfesteillä täysin mukaansa ja purskahtamaan itkuun (ihan kun en jo olis Redin astuessa lavalle tirauttanut paria kyyneltä, heh..).

Tää biisi aiheuttaa mulle jatkuvasti kylmiä väreitä ja kananlihalle menevää ihoa sanomallaan. Oon kuunnellut Skilletiä jo moooonta vuotta melkosen satunnaisesti, ja koin "uudelleenvalaistumisen" tän bändin suhteen vähän aikaa sitten. Oli kyllä kannattavaa, sain monta hyvää biisiä täydentämään mun melkosen ykstoikkosia soittolistoja.


Tässä on mun kärkikolmikko biisien suhteen! Mikä on teidän ehdoton ykkönen soittolistoillanne tällä hetkellä? :)

4.12.2014

Eihän nyt oo edes lunta



Joulukuu ja vettä sataa - mikä meni pieleen? No, syyspäiviä muistuttavan sään lisäks mun postaustahti. Mulla on ollut todella vaikeeta ihan vaan koulun ja muun elämisen suhteen viimesen viikon ajan, ja oon ottanu pienen irtioton elämästä ajattelemalla vaan itseäni ja omien voimavarojen riittämistä. Koulun skippailuakin kuuluu tähän mun irtiottoon - mutta mä en oikeesti jaksa. 

Tulin tänään kotiin ekaa kertaa koko viikon aikana yöksi, oon ollut väliaikasesti muualla henkilökohtaisista syistä. Mulla ei ole mitään akuuttia hätää, mulla on kaikki oikeestaan melko hyvin. Mun elämä on tasaantumassa pikkuhiljaa. Oon saanut paljon aihetta iloon sekä myös suruun, mutta mä vaan pyrin parhaani mukaan elämään niiden pienten positiivisten asioiden kautta ja antaa elämän kulkee omalla radallaan. 

Mä pyrin ens kerralla palaamaan blogissa teidän pariin vähän ilosemmissa tunnelmissa, kun saan asiat hoidettua ja kaiken kuntoon. Toivottavasti siis mahdollisimman pian, mutta koittakaa ymmärtää ettei elämä oo aina ruusuilla tanssimista eikä mee niinkuin haluais. Kaikesta huolimatta oikein ihanaa joulukuuta.